Multippeliskleroosi: menestys kantasolujen kanssa

tausta

Parannus multippeliskleroosiin ei ole tällä hetkellä mahdollista, mutta viime vuosina on kehitetty useita lääkkeitä, jotka vähentävät uusiutuvan ja remisoituvan multippeliskleroosin (SRMS) esiintyvyyttä ja joilla voi olla positiivinen vaikutus taudin kulkuun, kuten interferonit , glatirameeriasetaatti tai vasta-aineet.

HSCT (hematopoieettinen kantasolusiirto) voi olla arvokas tapa hidastaa tai estää progressiivinen vamma potilailla, joilla on erittäin vaikea SRMS.

Tätä varten tutkijat käyttävät vähemmän intensiivistä hoitojärjestelmää ja "palauttavat" immuunijärjestelmän. Ennen siirtoa autoreaktiiviset lymfosyytit eliminoituvat suhteellisen pienellä ja siedetyllä annoksella syklofosfamidia ja antimitosyyttiglobuliinia. Selkäydintä ei tuhota prosessissa. Sitten kantasolut kerätään ja infusoidaan uudelleen, jotta immuunijärjestelmä voi rakentaa uudelleen ei-tulehduksellisessa ympäristössä.

Tavoitteiden asettaminen

Tutkijaryhmä, jota johtaa Dr. Richard K.Burt, Luoteis-yliopiston Feinbergin lääketieteellisen korkeakoulun immunoterapian osastolta Chicagossa, Yhdysvalloissa, tutki ei-myeloablatiivisen, autologisen HSCT: n vaikutuksia taudin etenemiseen verrattuna potilaisiin, joilla oli erittäin aktiivinen SRMS [1 ].

metodologia

20. syyskuuta 2005 ja 7. heinäkuuta 2016 välisenä aikana satunnaistettiin 110 SRMS-potilasta neljään Yhdysvaltain, Etelä-Amerikan ja Euroopan keskukseen. Potilaiden oli pitänyt kokea vähintään kaksi relapsiä edellisenä vuonna DMT: n aikana ja heidän oli saavutettava pisteet 2,0--6,0 laajennetun vammaisuuden tila-asteikolla (EDSS, arvoalue 0-10, 10 = suurin neurologinen vajaatoiminta). Seuranta päättyi tammikuussa 2018.

Syklofosfamidin (200 mg / kg) ja antimitosyyttiglobuliinin (6 mg / kg) antamisen jälkeen 55 potilasta sai kukin HSCT: tä tai DMT: tä, joilla oli korkeampi teho tai erilaiset lääkeryhmät kuin edellisenä vuonna.

Ensisijainen päätetapahtuma oli aika taudin etenemiseen, mikä määriteltiin EDSS: n kasvuksi vähintään 1,0 pistettä vähintään vuoden kuluttua.

Tulokset

110 satunnaistetusta potilaasta (73 [66%] naista, keski-ikä 36 vuotta [keskihajonta 8,6 vuotta]) 103 suoritti tutkimuksen suunnitelman mukaisesti. Päätetapahtumia arvioitiin vuoden kuluttua 98 potilaalla ja vuosittain viiden vuoden aikana 23 potilaalla. Seurannan mediaani oli kaksi vuotta ja keskimääräinen seuranta 2,8 vuotta.

Eteneminen tapahtui kolmella potilaalla HSCT-ryhmässä ja 34 potilaalla DMT-ryhmässä. Keskimääräistä aikaa etenemiseen ei voitu laskea HSCT-ryhmässä, koska tapahtumia oli liian vähän. DMT-ryhmässä se oli 24 kuukautta (kvartiilien välinen alue 18–48 kuukautta; riskisuhde 0,07; 95%: n luottamusväli [CI] 0,02–0,24; P <0,001).

Ensimmäisenä vuonna keskimääräinen EDSS-piste HSCT-ryhmässä laski 3,38: sta 2,36: een, mikä tarkoittaa, että potilaan tila parani. DMT-ryhmässä keskimääräinen pisteiden määrä nousi 3,31: stä 3,98: een. Potilaan tila heikkenee. Ryhmien välinen keskimääräinen ero oli -1,7 (95%: n luottamusväli -2,03 - -1,29; P <0,001).

Kuolemia ei ollut. Kenelläkään HSCT: llä hoidetusta potilaasta ei kehittynyt asteen 4 ei-hematopoieettisia toksisuuksia, kuten sydäninfarkti, sepsis tai muut vammaiset tai mahdollisesti hengenvaaralliset tilat.

Johtopäätös

Tässä ensimmäisessä SRMS-potilailla tehdyssä tutkimuksessa ei-myeloablatiivinen HSCT johti pidempään aikaan taudin etenemiseen verrattuna DMT: hen. Kirjoittajat korostavat, että näiden tietojen vahvistamiseksi ja pitkän aikavälin tulosten ja hoidon turvallisuuden arvioimiseksi tarvitaan lisätutkimuksia.

Tutkimuksen rahoittivat Danhakl-perhe, Cumming-säätiö, McNamara Purcell -säätiö, Morgan Stanley ja Kansallinen terveystutkimuslaitos Sheffieldin kliininen tutkimuslaitos. Se on rekisteröity ClinicalTrials.gov -sivustolla numerolla NCT00273364.

!-- GDPR -->