Hypertensio: Systolisen ja diastolisen verenpaineen merkitys

tausta

Ajan myötä korkean verenpaineen diagnoosin kynnysarvot ja vallitsevat näkemykset siitä, vastaavatko eristetty diastolinen vai eristetty systolinen verenpaineen arvo vai molemmat kardiovaskulaarisista tapahtumista. 1960-luvulla diastolinen arvo oli ratkaiseva sydän- ja verisuonitapahtumien kannalta. Tämä muuttui muun muassa Framinghamin sydäntutkimuksella, joka osoitti, että systolinen arvo on tärkeämpi ennustaja. Tämä mielipide jatkui 2000-luvulla.

Amerikkalaisten yhteiskuntien nykyinen suuntaviiva vuodelta 2017 ei myöskään ota huomioon kardiovaskulaarisen riskin diastolista arvoa. Lääkärit dokumentoivat kuitenkin edelleen sekä diastolisia että systolisia arvoja. Ohjeet eivät ole yhtä mieltä verenpainetaudin diagnosoinnin raja-arvoista. Amerikkalaisessa ohjearvossa asetetaan rajaksi 130/80 mmHg, kun taas muissa ohjeissa se on asetettu 140/90 mmHg: ksi.

Tavoitteiden asettaminen

Tämän amerikkalaisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voiko eristetty diastolinen tai systolinen hypertensio ennustaa itsenäisesti kardiovaskulaaristen tapahtumien riskin. Lisäksi analysoitiin, vaikuttavatko vakiintuneet raja-arvot diastolisen ja systolisen verenpainetaudin ja kardiovaskulaaristen tapahtumien väliseen suhteeseen.

metodologia

Retrospektiivisessä kohorttitutkimuksessa noin 1,3 miljoonan avohoidossa olleen aikuisen potilaan tiedot altistettiin yhdistetyn päätetapahtuman monivaiheiselle Cox-eloonjäämisanalyysille. Ensisijainen päätetapahtuma oli yhdistelmä sydäninfarktin ensimmäisestä esiintymisestä, iskeemisestä tai verenvuotoisesta aivohalvauksesta havaintojakson aikana ja todistetusta sairaalahoidosta yhdessä yllä mainituista vastuuvapauskirjeessä mainituista tapahtumista. Kuolema suljettiin pois ensisijaisena päätetapahtumana.

Tarkkailujakson alussa potilailla oli oltava vähintään yksi verenpaineen mittaus ja vähintään kaksi muuta verenpainemittausta kahdeksan vuoden aikana.

Tulokset

Kahdeksan vuoden tarkkailujakson aikana 1316363 potilaalla dokumentoitiin yhteensä 44286 kardiovaskulaarista tapahtumaa. Näistä: 24 681 sydäninfarktia, 16 271 iskeemistä ja 3334 hemorragista aivohalvausta. Diastolinen ja systolinen hypertensio huomioon ottaen voidaan analysoida seuraavat tulokset:

  • Kaiken kaikkiaan verenpainetauti voitiin diagnosoida 18,9%: lla kaikista potilaista, joiden raja-arvo oli ≥ 140/90 mmHg, kun taas 43,5%: lla potilaista, joiden arvo oli ≥ 130/80 mmHg.
  • Systolisten veriarvojen nousuun liittyy kardiovaskulaaristen tapahtumien lisääntyvä riski.
  • J-käyrän suhde osoitettiin diastolisille veriarvoille ja yhdistetylle päätetapahtumalle, jolla oli suurin riski sekä pienimmissä että korkeimmissa desileissä. Tämä voidaan selittää ainakin osittain iällä ja muilla kovariaateilla.
  • Selviytymismallissa yhdistetty päätetapahtuma voitiin ennustaa itsenäisesti sekä jatkuvalle systoliselle hypertensiolle (≥ 140 mmHg) että diastoliselle hypertensiolle (≥ 90 mmHg). Tämä koski myös alaraja-arvoa (≥130 / 80 mmHg) ja systolista ja diastolista veriarvoa ennustajina ottamatta huomioon verenpaineen raja-arvoja.
  • Alaryhmäanalyysit rodusta, etnisestä ryhmästä tai sukupuolesta osoittivat vertailukelpoisia tuloksia.
  • Eristetty diastolinen hypertensio liittyi myös yhdistettyyn päätetapahtumaan, kun systolista hypertensiota ei ollut. Eristetyllä systolisella hypertensiolla ilman diastolista hypertensiota on kuitenkin suurempi vaikutus kardiovaskulaaristen tapahtumien esiintymiseen.
  • Logistisen regressiomallin käyttö arvioi sydäninfarktin, iskeemisen tai hemorragisen aivohalvauksen riskin systolisen ja diastolisen verenpaineen välillä. Tutkimuksen osanottajilla, joiden systolinen arvo on noin 160 mmHg, on 4,8%: n riski saavuttaa yhdistetty päätetapahtuma kahdeksan vuoden kuluttua, kun se on vain 1,9% arvolla noin 136 mmHg. Diastolisen verenpaineen ollessa noin 96 mmHg riski on 3,6%, kun taas arvolla noin 81 mmHg se on myös vain 1,9%.

Johtopäätös

Yhteenvetona voidaan nähdä, että sekä systolinen että diastolinen hypertensio voivat itsenäisesti ennustaa kardiovaskulaarisia tapahtumia. Suurempi vaikutus on kuitenkin systolisella hypertensiolla. Tämä ei riittänyt verenpaineen raja-arvon valinnasta (≥ 140/90 mmHg vs. ≥ 130/80 mmHg), jotka vaihtelevat ohjeen mukaan. Tulokset ovat ristiriidassa Framinghamin sydäntutkimuksen kanssa ja osoittavat, että diastolista arvoa ei pidä unohtaa verenpainetaudin hoidossa.

!-- GDPR -->